TAMPEREEN Tampereen Mestarikilta MESTARIKILTA

Tempereen Mestarikilta

TAMPEREEN MESTARIKILTA

Tampereen Mestarikilta Ry

Tampereen Mestarikiltaan kuuluu yli 120 jäsentä 34:sta eri ammattikunnasta.

Tampereen Mestarikilta järjestää jäsenilleen erilaisia tapahtumia vuosittain, kuten osallistuminen mestarien valtakunnalliseen mööttiin, teatterikäyntejä, vierailuja yrityksissä, erilaisia kilpailuja sekä matkoja. Myös yhteiset tilaisuudet Tampereen Käsityö- Ja Teollisuusyhdistyksen ja Tampereen Ammattiklubin kanssa kuuluvat vuosittaisiin tapahtumiin.

Tampereen Mestarikilta juhlii v. 2018 käsityöläisten yhdistyksen 150 -v. taivalta.

Tampereen Mestarikilta ry ei nimellisesti ole yhtä vanha, yhdistyksemme toiminnan juuret ovat kaukana historiassa.   Edelleen Mööttijuhlassa noudatamme 150 vuoden takaa periytyvää Korkeanraadin seremoniaa, jossa uudet jäsenet liittyvät kiltaamme.  Myös eettiset ohjeet ovat vuosikymmenestä toiseen yhtä tärkeät. Kesää juhlistamme perinteisellä petanque -kisalla Hämeenpuiston pohjoispäädyssä.  Kilta osallistuu myös Tampereen Kädentaidot -messuille 16.-18.11. kierrätystalous -seinällä. Perinteistä Syysmööttiä ei tänä vuonna järjestetä, koska kiltamme järjestää Valtakunnanmöötin toukokuussa. Kevättä rinnassa?  Haluatpa sitten päivittää oman tai kotisi ulkoasun, mestareita löytyy joka lähtöön aina suutarista parturi-kampaajaan asti tai muurarista maalariin.   Meillä on 120 mestarin yhteystiedot ja edustamme 34 eri ammattialaa.  Joukossamme on taatusti mestari, jota etsit.  Laita viestiä yhteydenottolomakkeen kautta!

Ajankohtaista ja tulevia tapahtumia

Pureksittavaa syksyksi

 26.08.2018

Kyllä routa mestarin kotiin ajaa.

Syyskokous

 26.08.2018

Killan syyskokous pidettiin 28.9.2018 alkaen klo klo 13 Tampere-talossa.  Kokouksessa käsiteltiin syyskokoukselle kuuluvat asiat, ja valittiin uusi hallitus.  Oltermannina jatkaa Hannele Teurokoski, hallituksen jätti Jenni Verho ja tilalle valittiin kaksi uutta kondiittorimestaria.

Kokouksen jälkeen tutustuttiin opastetulla kierroksella Muumi-museoon.

Kiitos osallistumisesta!

 

 

Killan pikkujoulut!

 26.08.2018

Killan pikkujoulut juhlitaan Ratinan saunalla pe 30.11. alkaen klo 18.00.  Sitovat ilmoittautumiset Hannelelle p. 040 839 1172.  Tarjolla pikkupurtavaa, tervetuloa!

Kädentaidot -messut Pirkkahallissa

 28.05.2018

Muistutuksena, kiltamme osallistuu Tampereen Kädentaidot -messuille marraskuussa Kierrätystalous -seinällä.  Messuosaston pystytys to 15.11. alkaen klo 18.00.  Kaikki mukaan!

Mukaan mahtuu myös ja osallistujia kaivataan erityisesti sunnuntaille päivystämään killan osastolle.  Muista Mestarikilta -riipus kaulaan!

 

 

Käyntikortteja

 15.03.2018

Tiesithän, että voit tilata Mestarikillan käyntikortteja omilla yhteystiedoilla?  Ota yhteyttä Sami Hasilaan samihasila@hotmail.com tai 050 575 9617.

Tampereen Mestarikilta Facebookissa

Tampereen Mestarikilta on nyt myös sosiaalisessa mediassa, eli Facebookissa. Sivuja ylläpitää koruseppämestari Minna Skyttä ja hän toivoo kuvallista materiaalia vuosien varrelta sivuja täydentämään. Ota yhteyttä Minnaan, postmaster@korulahde.com kuvien tai sivua koskevien toiveiden tiimoilta.