TAMPEREEN Tampereen Mestarikilta MESTARIKILTA

Tempereen Mestarikilta

TAMPEREEN MESTARIKILTA

Tampereen Mestarikilta Ry

HISTORIIKKI

Tampereen Mestarikillan juuret ovat kaukana 1800-luvulla.

Tamperelaiset Käsityömestarit perustivat Tampereen Käsityö- Ja Tehdasyhdistyksen vuonna 1868. Ensimmäinen puheenjohtaja oli Färjärimestari Henrik Liljeroos. Itsenäiseksi yhdistykseksi Tampereen Mestarikilta Ry rekisteröitiin vuonna 1956. Kilta toimii eri ammattikuntia yhdistävänä yhdistyksenä.

Mestarikillan toiminnan päätarkoituksena ovat mm. käsityöammattien arvostuksen kohottaminen, korkean ammattitaidon ylläpitäminen ja koulutuksen kehittäminen. Kiltaan kuuluu noin 32 eri ammattikuntaa edustavaa mestaria. Jäseniä on yhteensä yli 130. Kiltaan kuuluu itsenäisiä yrittäjiä, toisen palveluksessa olevia sekä opetus- ja koulutustehtävissä toimivia mestareita. Myös seniorijäsenet muodostavat killassa arvokkaan osan toimintaa. Heidän välityksellään siirtyvät killan perinteet sukupolvilta toiselle. Kilta kuuluu jäsenenä Mestarikiltaneuvosto ry:n, joka on yksi Suomen Yrittäjien toimialajärjestöistä.

Tampereen Mestarikilta järjestää jäsenilleen erilaisia tapahtumia vuosittain, kuten osallistuminen mestarien valtakunnalliseen mööttiin, teatterissa käyntejä, vierailuja yrityksissä, erilaisia kilpailuja sekä matkoja. Myös yhteiset tilaisuudet Tampereen Käsityö- Ja Teollisuusyhdistyksen ja Tampereen Ammattiklubin kanssa kuuluvat vuosittaisiin tapahtumiin.